Sibbo-Vargarnan jalkapallojaosto on mukana Palloliiton laatujärjestelmässä, jonka arviointi tehtiin pe 30.5.2025. Palloliitto on uudistanut ja tiukentanut laatujärjestelmän vaatimuksia. Seuran tekemistä arvioidaan suunnan, toiminnan ja tulosten perusteella. Arvioinnin perusteella saamme sitten hyviä neuvoja mitä ja miten meidän kannattaisi toimintaa kehittää lähtien seuran arvoista, visiosta, missiosta ja esim. valmennuslinjan linjauksista. Edellisessä arvioinnissa tipuimme monien muiden seurojen kanssa tasolle nolla. Jäämme odottamaan arviointiraporttia ja uusia pisteitä, ja sitten nähdään mille tasolle (0-5) päädymme. Realistista on odottaa, että taso on vähintään 1, ehkä 2. Tällainen fiilis itselle jäi arvioinnista.
Osana tätä kehitystyötä meidän laaja valmennuslinjan dokumentaatio on päivitetty. Valmennuslinja dokumentti vastaa siihen mitä haluamme saavuttaa ja esim. minkälaista peliä pelataan ja harjoitellaan. Valmennusopas on laaja materiaalipankki, jossa kerrotaan tarkemmin mm. ikäluokkien toiminnasta, harjoitusmääristä, omatoimisesta harjoittelusta, harjoitusten rakenteesta ja mitä missäkin ikäluokassa tulisi harjoitella. Valmennuslinjaan on lisätty pelaamisen periaatteet, joita haluamme nähdä peleissä ja tietenkin harjoituksissa. Oleellista on, että pelaajat tekevät aina parhaansa ja yrittävät täysillä. Se on peruslähtökohta, jota ilman kehitystä ei tapahdu. Pelaajat täytyy saada rakastumaan lajiin ja heittäytymään täysillä peliin. Tällöin voidaan pelaajalta odottaa täysillä tekemistä ja panostamista harjoitteluun myös omalla ajalla. Tässä iso rooli ja vastuu on valmentajille ja siksi valmennuslinjaan on myös lisätty kohta valmentajuus, jossa kerrotaan valmentajan toiminnasta.
Uudistetun valmennuslinjan löydät Sibbo-Vargarnan sivujen kautta tästä linkistä. Sivulta löytyy myös ajankohtaista tietoa liittyen valmennuskoulutuksiin. Käy tutustumassa näihin tärkeisiin tietoihin ja kun herää kysyttävää, niin ole yhteydessä valmennuspäällikköön. Valmennuslinjaa tullaan edelleen päivittämään tämän vuoden aikana samalla kun jalkapallojaoston uutta strategiaa työstetään kohti tulevia vuosia.
Valmennusterveisin, Antti Sutinen, valmennuspäällikkö