1.10.2026 14:22
Jalkapallo - Fotboll

Kauden 2027 joukkueet

Moi

Sibbo-Vargarnan jalkapallojaosto kehittää tulevalle kaudelle pelaajapolkuaan ja tapaa, jolla järjestämme lasten ja nuorten joukkuetoimintaa.

Muutoksen lähtökohta on yksinkertainen: haluamme tarjota jokaiselle pelaajalle mahdollisimman hyvän ympäristön kilpailla, harrastaa, oppia ja kehittyä.

Pelaajat tulevat eri lähtökohdista ja kehittyvät eri tahtiin. Myös motivaatiossa, tavoitteissa, harjoittelutaustassa, fyysisessä kehityksessä ja pelillisissä valmiuksissa on luonnollisesti eroja. Yksi pelaaja tarvitsee enemmän aikaa ja onnistumisia, toinen puolestaan enemmän vauhtia ja haastetta.

Siksi kaikille täysin samanlainen ympäristö ei aina tarkoita kaikille yhtä hyvää ympäristöä.

Pelaajan tarpeet pelaajapolun keskiöön

Pelaajapolun uudistamisen tavoitteena on muodostaa toimintaympäristöjä, joissa harjoittelun vaatimustaso, pelin vauhti ja pelaajien tavoitteet kohtaavat nykyistä paremmin.

Kyse on siitä, että jokaiselle pelaajalle pyritään löytämään hänen senhetkistä kehitystään parhaiten tukeva ympäristö.

Kun haaste on sopiva, pelaaja joutuu yrittämään ja keskittymään, mutta saa samalla onnistumisen kokemuksia. Hän pääsee aktiivisemmin mukaan peliin, saa enemmän merkityksellisiä suorituksia ja pystyy näkemään oman kehittymisensä.

Pisimmällä oleville pelaajille haluamme tarjota riittävästi haastetta ja vaatimustasoa. Samalla haluamme varmistaa, että myös enemmän aikaa ja tukea tarvitseva pelaaja saa ympäristön, jossa hän pystyy osallistumaan, onnistumaan ja kehittymään.

Kaikkien joukkueiden toiminnan tulee olla riittävän laadukasta, tavoitteellista ja pelaajaa kehittävää.

Pelaajapolku on joustava

Yksi uudistuksen tärkeimmistä periaatteista on pelaajapolun joustavuus.

Pelaajan tämänhetkinen joukkue tai peliryhmä ei määrittele sitä, millainen pelaaja hänestä tulevaisuudessa voi tulla. Lasten ja nuorten kehitys tapahtuu eri tahtiin, ja tilanteet voivat muuttua nopeastikin.

Siksi pelaajien kehittymistä seurataan jatkuvasti ja yhteistyötä eri joukkueiden valmentajien välillä lisätään. Pelaajille voidaan tarjota mahdollisuuksia harjoitella ja pelata myös toisessa ympäristössä silloin, kun se tukee heidän kehittymistään. Joukkueiden vastuuvalmentajat ovat vastuussa tästä pelaajaliikenteen mahdollistamisesta.

Tavoitteena on, että pelaajapolulla voidaan liikkua molempiin suuntiin sen mukaan, millainen ympäristö palvelee pelaajaa kyseisessä kehitysvaiheessa parhaiten.

Mitä joukkueiden muodostamisessa huomioidaan?

Joukkueita ja peliryhmiä muodostettaessa tarkastellaan pelaajan kokonaisuutta. Pelillisen osaamisen lisäksi huomioidaan muun muassa motivaatio, tavoitteellisuus, harjoitteluaktiivisuus, fyysinen kehitys sekä se, millaista haastetta tällä hetkellä tarvitsee.

Tarkoituksena on muodostaa joukkueita ja ryhmiä, joissa pelaajien taitotaso, pelin vauhti ja tavoitteet kohtaavat mahdollisimman hyvin.

Samalla pelaajilta odotetaan ikätason mukaisesti sitoutumista oman joukkueensa toimintaan ja tavoitteisiin.

Mikä muutoksessa on kaikkein tärkeintä?

Pelaajapolun kehittämisessä emme tavoittele mahdollisimman vahvoja joukkueita yksittäisiä otteluita varten. Tavoittelemme ennen kaikkea parempia ympäristöjä pelaajien pitkäjänteiselle kehittymiselle. Muutoksessa on lopulta kyse siitä, että pelaaja asetetaan toiminnan keskiöön.

Joukkue tai tasoryhmä ei ole päämäärä. Se on ympäristö, jonka tehtävänä on auttaa pelaajaa ottamaan seuraavia askelia omalla pelaajapolullaan.

Juniorijoukkueet muodostetaan kaudelle 2027 seuraavasti

Pelaajia ja perheitä koskevat konkreettiset muutokset käydään läpi kauden 2026 vastuuvalmentajan toimesta yhdessä pelaajien kanssa. Tämän jälkeen uudet vastuuvalmentajat järjestävät vanhempainillan, jossa käydään läpi tulevan kauden toiminta, valmennus ja käytännön asiat.


Joukkue ja vastuuvalmentaja.

P2009-2010 SV, Marc Orell Marqués (UEFA Youth B)

P2009-2010 SVblå, vastuuvalmentaja julkaistaan myöhemmin

P2012-2014 SV, Mikael Jernmark (UEFA B)

P2012 SVblå, Demba Camara (IVK, koulutetaan UEFA C)

P2013-2014 SVgul, Harri Sottinen (UEFA C)

P2013 SVblå, Harri Sottinen (UEFA C)

P2014 SVblå, Fredrik Hellman (UEFA C)

P2015-2016 SVblå, Joakim Uuttana (IVK, koulutetaan UEFA C)

P2016 SV & SVgul, Aavo Sarap (UEFA Pro)

P2017, Aavo Sarap (UEFA Pro)

P2018, Aavo Sarap (UEFA Pro)

P2019, Mikael Jernmark (UEFA B)

P2020, Joakim Uuttana (IVK, koulutetaan UEFA C)

P2021, Joakim Uuttana (IVK, koulutetaan UEFA C)

T18 / Naiset, Magnus Sundman (D)

T2009-2011 SV, Marc Orell Marqués (UEFA Youth B)

T2013-14 SV, Marc Orell Marqués (UEFA Youth B)

T2013-2014 SVblå, Tim Busk (UEFA C)

T2016-2018, vastuuvalmentaja julkaistaan myöhemmin

T2019-2021, Tim Busk (UEFA C)

Lasten futiskerhot Joakim Uuttana ja Tim Busk

Maalipelaajavalmentajana kaudella 2027 jatkaa Ilkka Horsma (UEFA GK B)

Oikeudet muutoksiin pidätetään